CMADFI lehdistötiedote 2016

Tämä tiedote on julkaistu alunperin STT Info -sivustolla

CMADFI-päivä 2016 tuo 300 yhteisömanageria Jyväskylään 

Teksti: Medita Communication Oy

Yhteisömanagereiden CMADFI-tapahtuma kokoaa 300 verkon yhteisöpalveluissa työskentelevää viestintäammattilaista Jyväskylään 25.1.2016. Tilaisuuden tarkoituksena on tehdä näkyväksi uutta ja kasvavaa yhteisömanagereiden ammattikuntaa sekä kiittää heitä työstään ylläpitämiensä verkkoyhteisöjen hyväksi.

Viidettä kertaa Suomessa järjestettävä CMADFI (Community Manager Appreciation Day Finland) on kasvanut vuosi vuodelta ja kehittynyt viidentoista osanottajan kokoontumisesta merkittäväksi 300 hengen tapahtumaksi.

– Paikat tapahtumaan varattiin tänäkin vuonna loppuun vain muutamassa tunnissa, kertoo vapaaehtoisvoimin järjestettävän tapahtuman primus motor, sosiaalisen median kouluttaja, konsultti ja Wikipedia-aktiivi Johanna Janhonen.

Tapahtuman sisältö on suunniteltu Johanna Janhosen johdolla joukkoistettuna vapaaehtoisten muodostamassa verkkoyhteisössä. Facebook-äänestyksen perusteella yhteisömanagereita kiinnostavat tällä hetkellä eniten työntekijälähettilyys, johtajat somessa, visuaalinen sisällöntuotanto sekä mittaaminen ja datan hyödyntäminen.

Tapahtumassa kuullaan mm. Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän professori Vilma Luoma-ahon alustus yhteisömanagereista sosiaalisen pääoman vaalijoina sekä tuloksia verkkokyselystä, joka tarkentaa käsityksiä kehittyvän ammattikunnan työnkuvasta ja roolista omissa organisaatioissaan.

Suomessa osanottajille maksuton tapahtuma toteutetaan sponsoreiden tuella kokonaan vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna tapahtuman pääyhteistyökumppaneina toimivat Jyväskylän yliopisto, Tekesin Liideri-ohjelma, DigiSyke-hanke ja Sininen Meteoriitti. Tapahtumaa tukee myös joukko pienempiä yhteistyökumppaneita.

Yhdysvalloista alkunsa saanutta CMAD-teemapäivää vietetään vuosittain tammikuun neljäntenä maanantaina. Aiemmin Tampereella, Hämeenlinnassa ja Lahdessa pidetty CMADFIn järjestetään tammikuussa 2016 Jyväskylän yliopiston Agoran Martti Ahtisaari -salissa. Tilaisuutta voi seurata myös etänä verkkoon striimattuna tai esimerkiksi Twitterin kautta.

Lisätietoja tapahtuman verkkosivuilta
www.CMAD.fi


Yhteisömanagereiden yhteisömanageri ja CMADFI-tapahtuman pääjärjestäjä

Johanna Janhonen, puh. 040 506 1960
johanna@piilotettuaarre.fi

CMADFI-tapahtuma toteutetaan sponsoreiden tuella kokonaan vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna tapahtuman pääyhteistyökumppaneina toimivat Jyväskylän yliopisto, Tekesin Liideri-ohjelma, DigiSyke-hanke ja Sininen Meteoriitti. Tapahtumaa tukee myös joukko pienempiä yhteistyökumppaneita. CMADFI-tapahtuman pääjärjestäjä
 on Johanna Janhonen, puh. 040 506 1960, johanna@piilotettuaarre.fi